pitää päivittää blogi, kun blogilistalta huomasin, että olen jonossa. Hih! Eihän tuo toimi vieläkään kunnolla, mutta onneksi Google Reader toimii. Olenkin sinne siirtänyt jo lähes kaikki seuraamani blogit ja alan jo tottua sen käyttämiseen.

Jo jonkun aikaa on mielessäni välkkynyt kuva kesäjakusta, uudesta sellaisesta ja sinikirjavat Samokset ovat kuiskineet yhä kovempaa. Viimekeväinen jakku on parhaillaankin päälläni, mutta uutta pitää olla. Niinpä toissailtana aloitin tikuttelun.

2483940992_1739fa1d40.jpg?v=0

Kuvassa se on vielä ihan alkutekijöissään. Ja kuten huomaatte, aloitin sen ylhäältä kuten Tomaatin. Silmukkamääriä vähän juuri Tomaatista vilkuilin ja muokkailin. Ohjetta ei siis ole.  Nyt olen jo neulonut välillä kaulusta, kun alkoi epäilyttää pääntien koko. Mutta taitaa siitä ihan OK tulla. Ainakin kovasti miellyttää minua tuo alku ja inspiroi jatkamaan.

Tänään tiedossa taas julkista neulomista Kotkassa kauppakeskus Pasaatin avokahvilassa. Tervetuloa mukaan kasvavaan joukkoon!